Koynnoskaari 5
Puutarhassa

Paras neuvo pieneen puutarhaan

Epäilen, että olen viime aikoina tehnyt suureellisempia suunnitelmia kuin pystyn toteuttamaan. Olen hankkinut aivan liikaa siemenpusseja, haaveillut yrttitarhasta, chilikokeiluista, leikkokukkapenkistä, kukkakedosta ja keittiöpuutarhasta. Tila vain uhkaa loppua kesken. Siksi olen katsellut edellisvuosien kuvia puutarhasta.

Paras saamani neuvo pieneen puutarhaan on ilman muuta tämä: kun maa-alaa on vähän, kasvata ylöspäin. Se on toiminut ainakin meillä.

Terassi 39
Suunnittelu ja haaveilu on tervetullutta vaihtelua ikäville uutisille maailmalta.

Pienen pihan voi saada näyttämään melkeinpä viidakolta, kun istuttaa nopeasti kasvavia köynnöksiä. Samalla saa näkösuojaa naapureilta ja ohikulkijoilta.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Terassi on keväällä vielä karu ja paljas.

Näkösuoja on usein juuri pienten pihojen ongelma. Kiinteä aita tekee pihasta pienen laatikon, mutta pensasaita antaa vaikutelman kokoaan suuremmasta tilasta.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Paras neuvo pieneen pihaan on tämä: kasvata ylöspäin. Kriikunapuu ja köynnökset tekevät terassista suojaisan.

Oma viidakko köynnöksillä

Meillä puutarha on käytännössä kapeina kaistaleina talon ympärillä. Se on sen verran pieni että aina kun käyn pihalla, pääsen moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia ainakin kahden naapurin kanssa. Joskus kolmen.

Meilläpäin rakentaminen on tiivistä ja pihat pieniä.

Piha on myös sen verran pieni että siitä on vaikea ottaa kuvia. Kuvissa on usein taustalla naapurin talo tai terassi – tai naapuri itse.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Tuoksuköynnöskuusama ja kelloköynnös kiipeilevät kaariportin päällä.

Lähekkäin kun ollaan, tulee tietysti vaihdettua kuulumisia, mutta pihalla haluaa myös omaa rauhaa. Meillä se on ratkaistu niin että olen istuttanut terassin ympärille tuija-aidan.

Terassin viereen on istutettu myös nyt jo korkeaksi kasvanut kriikunapuu ja erilaisia köynnöksiä, jotka kukkivat eri aikaan ja antavat lisää näkösuojaa.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Kriikunapuu antaa näkösuojaa. Sen vieressä ja päällä kiipeilevä tuoksuköynnöskuusama kukkii pitkälle syksyyn.

Kesällä terasilla voikin istua täysin omassa rauhassa, ja oman viidakon ympäröimänä.

Mitä voi istuttaa pienelle pihalle?

Pienen puutarhan suunnittelu on käytännössä valintaa, kaikkea ei saa millään mahtumaan.

Puutarhurina olen innostuja, joka tasaisin väliajoin intoutuu jostain uudesta kasvista. Niitä pitää sitten saada.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Ruusuja pitää olla. Köynnösruusut Flammentanz ja Schneewitthen peittävät autokatoksen seinustaa.

Ensimmäisinä vuosina täytin pihan tulppaaneilla, kärhöillä ja ruusuilla. Nykyään olen yrittänyt muistaa istuttaa sekä alkukesän, keskikesän että loppukesän kukkijoita, jotta kukkia riittäisi koko kesälle.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Köynnösruusu tekee oman kaariporttinsa oviaukon päälle.

Pienelle pihalle ei suositella istuttaa suureksi kasvavia puita tai pensaita, sillä niitä täytyy sitten karsia etteivät ne valtaa alaa ja leviä baapurin puolelle. Meidän pihan suurin puu on kriikunapuu, joka on kasvanut suunnilleen omenapuun kokoiseksi.

Näin jälkikäteen ajatellen en suosittelisi myöskään kriikunapuuta pienelle pihalle, sillä sen juuriversojen karsiminen on työlästä puuhaa.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Myös daalioita pitää kesäisin olla. Ne tuovat väriä ja korkeutta loppukesän istutuksiin.

Aina säännöt eivät pidä paikkaansa. Naapurin pienellä pihalla kasvaa valtavan kokoinen tammi, jonka latvusto levittäytyy myös naapureiden puolelle. Kukaan ei kuitenkaan ole valittanut pihalleen levittäytyvistä oksista.

Tammi kasvoi paikalla jo, kun ensimmäiset talot rakennettiin. Käytännössä kaikki talot on rakennettu sen ympärille.

Bella 8
Naapurin vanha tammi antaa väriä myös meidän pihalle.

Viime syksyn Englannin-matkan jälkeen olen haaveillut keittiöpuutarhasta, jossa olisi korkeat kasvulaatikot, ja jossa voisi kasvattaa sekä vihanneksia että kukkia.

Koska piha on jo istutettu täyteen, se tarkoittaisi kuitenkin luopumista ainoasta jäljellä olevasta nurmikkoalueesta. Sitä taas en koirien vuoksi raaski tehdä.

Takapiha 15
Keinu kulmaterassilla. Keskikesällä kukkapenkissä loistavat ruusut.
Takapiha
Takapihan istutukset ovat matalampia.

Meille ihmisille nurmikko on todennäköisesti suuritöisin osa puutarhaa, mutta koirat rakastavat sitä. Kesäkuumalla nurmikko on niiden mielestä ihanan viileä paikka.

Ne käyvät siellä torkkumassa ja seuraavat laiskasti pihan tapahtumia.

Yrttitarha on helpompi toteuttaa kuin keittiöpuutarha, sillä yrteille riittää ruukku auringossa. Yrttitarha siis todennäköisesti toteutuu tänä kesänä.

Chilitkin saavat vihreää valoa, sillä ne eivät vie paljon tilaa. Todennäköisesti chilit menestyvät parhaiten ikkunalla tai parvekkeella.

Bella 15
Pieni nurmikkopläntti terassin vieressä on koirien suosikkipaikka.
Bella 16
Nurmikko on puutarhan ehkä suuritöisin alue. Sitä pitää kesällä leikata parin päivän välein.

Kukkaketo tai leikkokukkapenkki sen sijaan saavat odottaa, niille ei ehkä sittenkään ole tilaa. Tulin juuri tilanneeksi myös paljon uusia, ihania daalioita, jotka vievät kukkapenkistä paljon tilaa.

3 neuvoa pieneen puutarhaan

Istuta ylöspäin

Pienelle pihalle saa rehevyyttä istuttamalla kasveja, jotka kasvavat korkeutta ja kukkivat paljon. Minun suosikkejani ovat kärhöt, kelloköynnökset ja tuoksuköynnöskuusamat. Köynnöstukien ja kaariporttien avulla niistä saa myös näkösuojaa.

Hillittykasvuiset puut, kuten perheomenapuut, ja vartetut pensaat toimivat myös. Esimerkiksi marjapensaita ja syyshortensioita saa vartettuna.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Viinikärhö Emilia Plater tekee mahtavan kukkapilven terassille loppukesällä.

Istuta tiheästi

Pienelle pihalle ei kannata istuttaa suureksi kasvavia puita tai kasveja, jotka valtaavat koko pihan, ellei halua olla koko ajan leikkaamassa niitä. Silti pienellekin pihalle kannattaa tehdä tiiviitä istutuksia. Vihreä aita tai seinusta antaa vaikutelman kokoaan suuremmasta tilasta.

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Paras neuvo pieneen puutarhaan: istuta ylöspäin kun maa-ala loppuu.

Harhauta silmää

Pienen pihan saa näyttämään kokoaan suuremmalta myös, jos sen voi jakaa erilaisiin tiloihin. Piha tuntuu suuremmalta kun kaikkea ei näe kerralla. Pihan voi jakaa esimerkiksi suurella ruukulla, jossa kasvaa kookkaita kasveja, esimerkiksi isokokoisia daaliota.

Pihaa voi jakaa myös köynnöskaarilla ja köynnöksillä.

Näitä kuvia katsellessa tuli jo ikävä kesää, toivotaan että se pian tulee!

Paras neuvo pieneen puutarhaan
Terassi on suojaisa kesällä.

Instagramissa ihania pieniä puutarhoja esittelee esimerkiksi @small_magical_gardens

Vinkkejä pienen pihan suunnitteluun myös täältä (Versoileva)