Makeat timjamiporkkanat uunissa 1
Ihanat reseptit

Makeat timjamiporkkanat uunissa

Porkkanoista saa todella hyviä, kun ne paistaa uunissa tilkassa öljyä ja lisää päälle runsaasti timjamia ja hitusen suolaa. Tämä uuniporkkanoiden ohje on luottoreseptini, jota olen käyttänyt jo monta. Uuniporkkanat toimivat hyvänä lisukkeena muun ruuan kanssa, tai niitä voi syödä ihan sellaisenaan.

Makeimpia uuniporkkanoita saa kesäporkkanoista, mutta tämä resepti tekee myös kaupan porkkanoista todella hyviä. Kaupan porkkanat kannattaa ainakin kevättalvella kuoria, sillä pitkään säilytettyjen porkkanoiden kuori saattaa maistua hieman kitkerältä.

uuniporkkanoiden-ohje

Tykästyin porkkanoihin jokunen vuosi sitten. Hetken mielijohteesta kylvin porkkanansiemeniä kohotettuun kukkapenkkiin kesäkukkien väliin, ja unohdin sitten asian. Käytännössä unohdin harventaa taimet, ja ilo olikin suuri kun löysin syksyllä kukkapenkistä pieniä porkkanoita. Seuraavana kesänä muistin myös harventaa, joten porkkanoista tuli kunnon kokoisia.

Tänä kesänä kasvatin porkkanoita kesäkukkien seassa jo kolmatta kertaa. Kuiva ja kuuma kesä vaikutti jonkin verran, porkkanat jäivät pienemmiksi kuin edelliskesänä. Olen silti innoissani porkkanasadosta. Pienistä porkkanoistani on tullut jo monta pellillistä makeita uuniporkkanoita. Haaveissa on kunnon porkkanamaa, jossa kasvattaa erilaisia ja erivärisiä porkkanoita.

Tärkeintä ohjeessa on se, että antaa porkkanoiden paistua niin pitkään, että ne ovat hieman kärähtäneitä. Tällöin ne ovat karamellisoituneita. Paistoaika riippuu myös uunista. Kannattaa seurata milloin porkkanat ovat sopivasti karamellisoituneita ja lisätä tarvittaessa paistoaikaa.

Uuniporkkanoiden ohje

5-10 porkkanaa, riippuen porkkanoiden koosta

rypsiöljyä

1/2- 1 tl suolaa

2-3 tl tuoretta tai kuivattua timjamia

Pese porkkanat ja tarvittaessa kuori ne. Poista päät. Jos käytät porkkanoita, joissa on varret mukana, voit halutessasi jättää pienen varrenpalan. Ne näyttävät koristeellisilta kun nostat porkkanat pöytään.

Leikkaa porkkanoista pitkiä, paksuhkoja tikkuja. Halkaise se pituussuunnassa ja puolita vielä halkaistut palat.

Levitä porkkananpalat tasaisesti pellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle ohut kerros öljyä. Voit myös käyttää pullasutia öljyn levittämiseen, tai laittaa porkkanat pieneen kulhoon ja sekoittaa öljyn kulhossa. Kunhan kaikissa porkkanoissa on öljyä.

Ripottele päälle ohuelti suolaa ja timjamia. Jos käytät tuoretta timjamia, sitä voi ripotella sitä runsaammin. Paista 180 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes porkkanat alkavat ruskettua. Jos käytät kiertoilmauunia, voit kääntää pellin välillä. Tarjoa porkkanat heti.

Lisää inspiraatiota porkkanoiden valmistukseen Strömsön keittiöstä. Ilta-Sanomat puolestaan kertoi jokunen vuosi sitten hittiohjeesta, jolla porkkanasta tehdään pekonitonta pekonia.

Kerro mielipiteesi, jos kokeilet tätä reseptiä!

uuniporkkanoiden-ohje
Kesän 2021 porkkanat jäivät suhteellisen pieniksi, mutta niistä sai todella makeita uuniporkkanoita.