Regents park
Puutarhavierailu

Lontoon Regent’s Park on helmi myös talvella

Jos ajattelet ehtiväsi käydä vain yhdessä puistossa Lontoon-matkasi aikana, niin käy Regent’s Parkissa. Puisto on yhdistelmä laajoja nurmikkoalueita ja vanhojen puiden reunustamia kävelyteitä, hyvin hoidettuja kukkapenkkejä, suihkulähteitä, ruusutarhoja ja lampia. Regent’s Park on helmi Lontoon puistojen joukossa.

Regent's Park on helmi
Regent’s Parkin ruusuja marraskuussa.

Olen käynyt Regent’s Parkissa useita kertoja, mutta koska puisto on niin suuri ja siellä on erilaisia alueita, on kokemus joka kerta hieman erilainen. Puistossa on nähtävää ja tekemistäkin, jos sitä haluaa, kaikkina vuodenaikoina.

Puistossa on laajalle levittäytyvä lampi, jolla voi käydä soutelemassa. Aurinkoisina päivinä voi myös vuokrata kansituolin tai levittää viltin, ja pitää piknikin ruohikolla.

Liikuntaa haluava voi kävellä puiston ympäri sen ulkolaitoja kiertävää kävelytietä pitkin. Puiston kiertäminen kestää puolestatoista kahteen tuntia, riippuen kuinka hitaasti haluaa kävellä.

Puiston eteläpäässä on pienempi, puiston keskiosaa kiertävä kävelytie, ja siellä ovat mielestäni myös puiston kauneimmat osat. Kävelytien varrella on mm. ulkoilmateatteri ja kuningatar Maryn puutarha, Queen Mary’s Gardens.

Kuningatar Maryn ruusutarhaan on istutettu noin 12 000 ruusua. Niistä osa kukkii vielä myöhään syksyllä, jotkut jopa vielä joulukuun alussa.

Puutarhassa on myös niin paljon erilaisia ritarinkannuksia, että sille on myönnetty ritarinkannusten “kansallisen kokoelman” nimike. Begonia Garden -puutarhaan taas on istutettu noin 9 000 begoniaa. Istutukset uusitaan puolen vuoden välein.

Puiston keskiosaa kiertävän kävelytien varrelta löytyy myös huikean romanttisia näkymiä varsinkin syksyisin. On sykähdyttävä näky kun itkupajut ja riippuvat saarnit muuttuvat syksyisen keltaisiksi ja kultaisiksi. Romanttista tunnelmaa tuovat myös pienet kaarisillat, joiden kaiteessa kasvaa keväällä kukkivia wisterioita.

Regent’s Park on lontoolaisten olohuone

Regent’s Park on suuri, kaikkiaan lähes 200 hehtaarin kokoinen puisto- ja puutarha-alue, johon kuuluu myös pohjoispuolinen Primrose Hillin puistoalue. Se on yksi Lontoon kahdeksasta kuninkaallisesta puistosta. Kuninkaallinen menneisyys myös näkyy puistossa.

Regent's Park on helmi
Itkupajut ovat hieno näky marraskuussa.

The Avenue Gardens on viktoriaaniseen tyyliin entisöity puutarha kukkapenkkeineen, patsaineen ja suihkulähteineen. Keväällä penkit ovat täynnä tulppaaneja, narsisseja ja muita sipulikukkia.

Alue oli 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa kuninkaallisten metsästysmaana. 1800-luvun alussa prinssihallitsija, englanniksi Regent, ja tuleva kuningas Yrjö IV ehdotti että alueesta rakennetaan puisto. Hän halusi alueelle kesäpalatsinsa. Puisto toteutui, mutta suurin osa sinne suunnitelluista rakennuksista jäi rakentamatta, koska Yrjö IV päättikin keskittyä Buckinghamin palatsin remontoimiseen.

Regent’s Park avattiin yleisölle 1835 ja siitä lähtien se on ollut lontoolaisten olohuone. Varsinkin kesäisin puisto on täynnä ihmisiä. Nämä kuvat on otettu marraskuisena aamupäivänä kun aurinko tuli esiin sumun ja harmaan päivän jälkeen. Kävelytiet alkoivat täyttyä ihmisistä juuri kun lähdimme puistosta.

Lontoolaiset käyvät puistossa kävelyllä ja juoksemassa, istuvat kansituoleilla lukemassa kirjaa tai juttelemassa, tai istuskelevat nurmikolla piknik-eväiden kanssa. Olen nähnyt monen myös joogaavan.

Puiston pohjoispäässä on vuonna 1828 perustettu Lontoon eläintarha. Puistossa on myös paljon erilaisia kahviloita ja kioskeja, joista voi ostaa pientä purtavaa tai syödä tuhti lounas.

Regent's Park on helmi
Silta houkuttelee kävelemään eteenpäin.

Paikallisille puisto on myös harrastuspaikka, sillä siellä on jalkapallo-, rugby-, kriketti- ja tenniskenttiä, joilla voi käydä pelaamassa.

Puisto on auki pääsääntöisesti aamuviidestä alkuiltaan, mutta aukioloajat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Voit tarkistaa puiston tarkemman sijainnin ja aukioloajat täältä: The Royal Parks / Regent’s Park and Primrose Hill.

Lisää puutarhavierailuja: Englantilaiset hurahtivat kanoihin

Regent's Park on helmi
Regent’s Parkin ruusut pitävät pintansa vielä marraskuussa.